Tiimi 4: edistyminen syksystä 2016 kevääseen 2017
19.05.2017
Saimme hyviä jatkamisideoita ja voimme suunnitella tulevia työskentelytapoja paremmin palautteen pohjalta. OKM:n edustajien ehdotuksesta keskitymme jatkossa tutkimaan digitalisaation parantamismahdollisuuksia Suomen kouluissa muista maista saamiemme tietojen pohjalta. Jokainen meistä voi miettiä eri näkökulmista parannuksia ja asioita joita muissa maissa on mietitty enemmän, kuin Suomessa. Keskustelussa tulivat esille esimerkiksi oppimisympäristöt, koulutus ja laitteidenhankinta. Voisimme myös pohtia asiaa ympäristön ja kierrätyksen näkökulmasta, joka tuli esimerkiksi Ruotsin kohdalla vahvasti esille.
Saamme OKM:ltä myös lisää hyviä lähteitä tutkittavaksi, mistä on varmasti paljon apua, koska lähteiden löytämisessä on välillä ollut vaikeuksia. Tulevaisuudessa teemme myös enemmän yhteistyötä muiden ryhmien kanssa.
Olemme pohtineet mahdollisuutta tehdä yhtä toimivampaa kokonaisuutta digitalisaatiosta kouluissa hyödyntämällä jokaisen tutkimamme maan hyviä ideoita ja ajatuksia, joista osa on toteutettu jo käytännössä.
12.15.2017
Tänä keväänä tehtävänämme on ollut jatkaa viime syksyllä aloittamaamme tutkimusta digitalisaation edistymisestä muiden maiden koulutuksessa. Maamme ovat siis Saksa, Norja, Ruotsi, Kanada ja Viro. Tietoa olemme löytäneet lähinnä erilaisista artikkeleista tai mahdollisesti kyseisessä maassa asuvalta ystävältä/sukulaiselta.
27.9.2016
Me tutkimme, miten muissa maissa hyödynnetään digitaalisuutta koulutuksessa verrattuna Suomeen. Jokaisella ryhmän jäsenellä on oma maa, josta pyritään selvittämään missä vaiheessa digitalisaatio kyseisessä maassa on, miten digitaalisia oppimisympäristöjä, tietokoneita yms. hyödynnetään opetuksessa, onko maa Suomea edellä vai jäljessä sekä eroaako maan käytäntö tässä asiassa Suomesta, ja jos eroaa, niin miten. Maat, joita tarkastelemme ovat: Kanada, Ruotsi, Norja, Saksa ja Viro.

Tiedonhakua vaikeutti joidenkin maiden kohdalla kielierot, sillä luonnollisesti tietoa löytyi parhaiten kyseisen maan kielellä. Mutta joka tapauksessa selvisimme ja olemme nyt saaneet koottua maidemme tiedot yhteen. Meillä kaikilla on varmasti jonkinlainen käsitys siitä, mitä digitalisaatioita edistäviä toimia omassa maassa on tehty tai suunnitellaan tehtäväksi.
27.9.2016
Me tutkimme, miten muissa maissa hyödynnetään digitaalisuutta koulutuksessa verrattuna Suomeen. Jokaisella ryhmän jäsenellä on oma maa, josta pyritään selvittämään missä vaiheessa digitalisaatio kyseisessä maassa on, miten digitaalisia oppimisympäristöjä, tietokoneita yms. hyödynnetään opetuksessa, onko maa Suomea edellä vai jäljessä sekä eroaako maan käytäntö tässä asiassa Suomesta, ja jos eroaa, niin miten. Maat, joita tarkastelemme ovat: Kanada, Ruotsi, Norja, Saksa ja Viro.
Elisa, Jenni, Reetta, Kristian ja Topias
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti