27.09.2016
Moro moro!
Moro moro!
Meidän tiimimme tutkii, miten eri maissa käytetään tieto- ja viestintätekniikkaa ja digitaalisia ympäristöjä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa verrattuna Suomeen, sekä millaisia eroja opetuskäytössä ja osaamisessa on. Näiden kysymysten lisäksi pohdimme miten kulttuuriset ja yhteiskunnalliset erot voisivat vaikuttaa edellä mainittuihin asioihin.
16.05.2017
Kerättyämme tietoa omista maistamme ja tehtyämme yhteenvedon kyselyiden ja näiden tietojen perusteella, saimme kasaan Power Pointin, jossa kerroimme tutkimuksemme tuloksista. Esittelimme tämän Power Pointin myös muille ryhmille. Kyselyihin vastauksia ei tullut tarpeeksi, emmekä painottanut näitä juurikaan yhteenvedoissamme, vaan suurin osa tiedoistamme on peräisin esimerkiksi eri maiden ministeriöiden sivuilta ja sivustoilta, joita saimme suurlähetystöiltä.
16.5 matkasimme Helsinkiin ja keskustelimme OKM:n edustajien kanssa projektimme etenemisestä. Yritimme miettiä, miten saamme tutkimuksestamme paremman ja keskustelimme myös haasteista, joita ilmeni tutkimuksen edetessä. Toivottavasti saammekin lisää lähteitä, koska niiden etsiminen oli etenkin joistain maista haastavaa. Keskustelimme siitä, että tutkittavien maiden määrää pitäisi vähentää, jotta saisimme niistä laajempaa tietoa, mitä verrata Suomeen. Keskustelu antoi meille lisää pohdittavaa tutkimuksemme parantamiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti